Vein tyttöni elokuviin.

Minulle jäi karvas maku suuhun. Hän oli niin tunteeton. Mukana ei ollut mitään jännitettä tai sitä jotain mitä kahdella vastarakastuneella pitäisi olla.

Hän kertoi menevänsä toiselle paikkakunnalle kouluun ensi vuonna, vaikka hän olisi hyvin voinut tulla minun kouluuni. Minulle valinta olisi ollut selvä. Jos vain olisin rakastunut. Olen aina halunnut muuttaa isompaan kaupunkiin, mutta valintani olisi täysin selvä, jos rakkaani haluaisi asua pienellä paikkakunnalla.

Tänään kesken leffan aloin miettimään, onko meidän välillä mitään. Voisiko edes olla. Ainakin annan mahdollisuuden.

Minulle seurustelu on hyvin tärkeää. Tärkein maallinen asia mitä on. Minä toivon tyttöni olevan rakastunut minuun. Ajattelevan samalla tavalla kuin minä. Olemaan valmiina kuolemaan puolestani. Itkemään sydämensä puhki minun puolestani.

Minusta ei tunnu, että hän on samaa kanssani. Minä pyydän häntä ottamaan yhteyttä hänen halutessa nähdä minua, mutta hän ei sano mitään viikkoon. Minä haluaisin olla hänen kanssaan vaikka joka päivä, jos se vain olisi mahdollista. Minulle hän ajaisi ohi kaikesta. Koulusta. Perheestä. Muista kavereista. Yhtä hän ei kuitenkaan ohittaisi. Jumalaa.

Sanoin hänelle illan päätteeksi:
"Milla. Minulle seurustelu on hyvin tärkeää. Tärkeintä mitä on. Toivoisin sinun miettivän, onko se sinulle samassa arvossa."

Todella toivon hänen miettivän asian ja kertovan siitä minulle.

Alanko katselemaan muita tyttöjä? Kyllä. Jos löydän todella mukavan tytön ja haluan häneltä jotain enemmän, teenkö sen. En tiedä. Pahoin pelkään. Ennen sitä minä ainakin juttelisin asian selväksi Millan kanssa. Minun tulisi puhua jo nyt. Ehkä teen sen.