Vihaan työtäni.

Minulle jää liikaa aikaa ajatella ja silloin hän taas tunkeutuu mieleeni. Yritän paeta mieleni helvettiä mihin tahansa muuhun, mutta aina lopussa seisoo hän.

Harvoin vihaan itseäni. Nyt vihaan. Joskus en vain voi olla ajattelematta Adamia ja Eevaa tekemässä kaikenlaista läheistä toisilleen. Silloin kiven paino sydämelläni moninkertaistuu ja hengitys vaikeutuu. Miksi tämän täytyy olla näin vaikeaa? Kestäisinpä.

Olimme Eevan kanssa kaupungilla. Eeva huomasi puhelimensa sulkeutuneen ja soitti heti Adamille kertoakseen, että on kunnossa. Kuinka paha olo minulle tulikaan.

Olisin voinut vain kyyristyä maahan ja itkeä. En mustasukkaisuudesta. Siitä, ettei minulla ole ketään joka huolestuisi. Ketään joka ikävöisi. Onhan minulla ihanat kaverit ja perhe jotka välittävät, mutta eri tasolla kuin rakastava.

Kuinka ikävä minulla onkaan rakkautta. Rakkautta jota en ole koskaan kokenut.

Kannatti jäädä eilen Eevan luokse yöksi. Sain purkaa itseäni. Oloni on hyvin helpottunut.

Rikoin taas lupaukseni. Itkin hänestä.

Kaksi kertaa. Kaksi kertaa tänä päivänä sanoin hänelle jotain, minkä tiesin voivan satuttaa häntä. Keskustelimme asiasta illalla. Hän oli loukkaantunut. Hän oli loukkaantunut juuri siitä sanomisesta, joka leimaisi hänet huonoksi. Ei siitä mitättömyydestä, vaan juuri siitä yhdestä. Kuinka viisas hän onkaan. Hän kysyi, enkö puhunutkaan totta, kun aikaisemmin sanoin koskaan haluavani satuttaa häntä. Todella sitä silloin tarkoitin. Olin valehdellut itselleni. Halusin vain päästä hänen otteestaan. Hänen otteestaan sydämeeni.

Katsoimme toisiamme silmiin.
"Et enää katso minua silmiin samalla katseella kuin ennen."
"En niin."
-
"Jotenkin pidin siitä katseesta."
-
"Ja minä pidin katsella sillä sinua."

Kuinka minä siitä pidinkään. Enemmän kuin mistään muusta. Katseen menettämisestä tunsin surua ja katkeruutta, mutta silti minussa vallitsi pieni riemun ja helpotuksen tunne. Jos vihdoinkin olisin päässyt hänen kourastaan. Mutta olenko lopullisesti? Minua pelottaa joutua yksin. Pelkään yksinäisyydessä mieleni palaavan taas häneen.

Olen pahoillani hänen puolestaan. Pahoillani siitä, kuinka rakastuinkaan juuri häneen.
Olenko pahoillani itseni puolesta? En. En vaihtaisi hetkeäkään pois.