Eeva pyysi minulta anteeksiantoa ja myönsi muuttuneensa. Olihan hän minulle ilkeä, mutta minä annan anteeksi. Niin minullekin tullaan anteeksi antamaan. Hyvä, että hän sai sen sanotuksi. Minulle tuli parempi mieli.

Olen kertonut tarinaani muutamille. Ihan hyvä, kun on saanut purkaa pahaa oloaan.

Kerroin Eevalle minulla olevan paha olla ja miksi. Häntä ei kiinnostanut lainkaan.

Eeva on niin muuttunut. Hän on niin erilainen. Kuinka kaipaankaan sitä vanhaa Eevaa. Sitä Eevaa jota aina rakastin.
Hänkin rakasti minua. Kaksi päivää. Sitten hän vain muuttui.

Se tuntuu niin kauhealta, kun toinen on minulle se numero yksi. Se, jonka takia tekisin mitä vain. Ja sitten itse en ole hänelle mitään. Koko päivän odotin hänen soittoaan. Jos hän vaikka ajattelisi minua edes hetken. Mutta sitä puhelua ei koskaan tullut.

"Jos toisella on paha olla, sillä ei ole väliä. Minulla on pahempi olla. Älä murjota minun edessäni. Se ei miellytä minua. Älä puutu minun asioihini. Minulla on oma elämä."

Se siitä positiivisuudesta.

Maria soitti ja puhuimme Eevasta. Monien päivien paha mieli purkaantui taas itkuun.

Minun on pakko puhua huomenna Eevalle. Mitä mieltä hän on minusta nykyään? Miksi hän ei halua olla seurassani? Olkoon hänellä paha olo, mutta niin on minullakin. Asialle voisi tehdä jotain.

Olisi niin kiva kuulla häneltä vaikka: "Hei! Kiva nähdä." pelkän "Oletko nähnyt Veeraa?" sijaan.
Hän ei juuri puhu minulle nykyään. Minun täytyy aina ensin kysyä. Kai minusta on tullut se itsestään selvyys, jota ei tarvitse edes huomata.

Olen ylpeä itsestäni. En ole itkenyt sitten perjantain ja olen pysynyt positiivisena lähes koko ajan.

Parin päivän ero on tuonut minulle hirveän ikävän. En tänäänkään päässyt hänen luokseen. Ehkä huomenna?

En ole moneen päivään sanonut hänelle häntä kauniiksi tai rakastavani häntä. Tuntuu niin turhalle sano ne, kun ei saa mitään reaktiota. Kuinka aurinkoinen se lauantai olikaan. Se lauantai, kun hän niin innoissaan sanoi rakastavansa minua.

Eilen Eeva päätti olla olematta enää tyttöystäväni.

Ymmärrän päätöksen hyvin. Hän ei tällä hetkellä vain voi. Toivottavasti hän rakastaa minua vielä silloin, kun hän taas kykenee olla jonkun. Ehkä vielä jonain päivänä.

Hänen ei olisi pitänyt aloittaa sitä, purra korvaani, suudella minua. Mutta tilanteet vaihtuu, ja kukapa meistä ei tekisi virheitä.

Minä niin haluaisin auttaa häntä. En vain tiedä miten. Vai voinko auttaa häntä ollenkaan? Olen niin huolissani hänestä.

Yritän ajatella positiivisesti. Tiedän, ettei synkistelyni auttaisi häntä, eikä varsinkaan minua.

NFL-Nice Fucking Life