29.1.06

Minä ja Ella olemme näin lähellä reunaa.

Ollaan oltu sitten joulupäivän. En ole nähnyt häntä viikkoihin. Eilen hän sanoi, ettei oikeastaan välitä minusta. Minä sanoin hänelle, ettei meillä ole enää mitään yhteistä. Minä sanoin olevani ihastunut. Hän tahtoo minut onnelliseksi. Niin kovasti halusin minäkin hänet. En vain siihen pystynyt. Se tuntuu niin kauhealta, kun haluaisi tehdä toisen onneliseksi, mutta siihen ei kukaan pysty. Vain hän.

Aika hassua olla ihastunut tyttöön, jonka on nähnyt vain kerran joskus aikaa sitten. Hänkin on ihastunut minuun. Me olemme onnellisia yhdessä, vaikka olemme niin erilleen. Minulla on vielä tyttöystävä ja hän asuu satojen kilometrien kanssa. Täytyy tavata hänet. Pian.