Hän on ollut outo.

Toisena hänen luonaan viettämistäni päivistä hän ei paljoa puhunut. Ei ole paljoa soitellut. Ei ole laittanut viestiä. Ennen viestejä tuli jopa useita tunnin sisällä. Ja niissä oli paljon sydämiä. Kuin jokin olisi muuttunut. Hän sanoo kaiken kuitenkin olevan hyvin. Minä kuitenkin aavistan jotain pahaa. Rintaani ahdistaa. Ehkä en ollut kaikkea mitä hän toivoi. Ehkä odotukset olivat liian korkeat. Ehkä olen vain hullu, kun ajattelen näin.

Minua hävettää. Minä en vain uskaltanut sanoa hänen isälleen meneväni sivariin. Ei enää ikinä!

Kävin viikonloppuna Tampereella tapaamassa ihastustani.

Hän todella oli se prinsessa, mitä toivoin. Alun jännittyneisyys vapautui illan pidetessä ja nuortenilta oli pelkkää taikaa. Kellarissa me olimme niin kiinni toisissamme. Näykittyäni hänen korvaansa hän kuiskaa: "Kohta minä oikeasti puren sinua varpaasta." <3

Ennen nukkumaan menoa kumarrun hänen sänkynsä ylle: "Tarja. Hyvää yötä." On täysin pimeää, enkä näe eteeni senttiäkään. Silti huulemme kohtaavat helliin suudelmiin.

Tapasin Tampeleella myös erästä toista ystävää. Oli kiva tutustua häneen enemmän. Aivan uskomaton ihminen. Ei pelkästään loistavana muusikkona, vaan ihmisenä. Hän pistää vähimmätkin rahansa lähetystyöhön ja tyytyy elämään nälässä. Maailma tarvitsee enemmän hänen laisiaan.